Hey Beibit,
Mä oon täynnä
musiikkia…hyvä niin. Sielunsyövereiden onkaloiden tutkiminen on aina omanlainen
tutkimusmatka ja seikkailu. Aarteet odottavat löytäjäänsä, olo on kuin Indiana
Jonesilla paikoitellen. Eräällä reissulla äkkäsin jalkojeni juuressa paperiliuskan,
oikeastaan se oli enemminkin hauraanoloinen pergamentti, melkein maatunut, sammalen
peittämä. Otin sen talteen, laitoin reppuuni, se olisi avattava varovaisesti
laboratoriossa. Jännittävän löydöksen entisöintityö vei oman aikansa, siihen
kului enemmän aikaa ja tutkimustyötä kuin olisin aavistanut. Käärössä oleva teksti
oli jo melkein hävinnyt…kääk!, sille oli käynyt aivan samoin kuin
nykyaikaisille kuiteillekin käy, ajan saatossa muste häviää..! No laulun
reppanahan siellä oli, kieli oli hyvin vanhaa, en ymmärtänyt edes kaikkea.
Karkean arvioni mukaan käärö on lojunut vuosikymmeniä unohdettuna. Laulun
otsikoksi oli hienosti kirjailtu ”Jinnenlää”, se ei sanonut mulle mitään, eikä
kellot kilisseet. Päätin jatkaa määrätietoisesti entisöintityötä ja selvittää
taustekijöitä, tämä löydös on pelastettava, saatava auringon valoon ja
maailmalle. Ehkäpä minun olisi syytä luovuttaa tämä löydös kansallismuseoon?
Laulukertomuksessa on kaksi päähenkilöä, siksi siitä olisi tehtävä siis duetto
-esitys. Nyt kaikki on valmista. Se pergamentista löytynyt ”Jinnenlää”. Tämän herkän
laulun myötä toivotan kaikille hauskaa viikonvaihdetta. -Ari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti